Gramexin harrastajateatterisopimukset siirtyvät GT Musiikkiluvat Oy:n hoidettavaksi

16.1.2018
Gramexin ja Teoston perustama GT Musiikkiluvat Oy, Musiikkiluvat hoitaa musiikin käyttölupa-asioita monikanavaisesti ja asiakaslähtöisesti verkkopalvelun, asiakaspalvelun ja aluevastaavien kautta. Harrastajateattereiden taustamusiikkilupatuotteiden sopimukset siirtyvät Gramexilta Musiikkiluville tammikuun lopussa. Tämä tulee harrastajateattereille näkymään niin, että Musiikkiluvat lähettää ensiksi oman sopimusvahvistuksensa yrityksille, jonka jälkeen harrastajateatterit raportoivat produktioissa käytetyn suojatun musiikin Musiikkilupien helpossa verkkopalvelussa. Ilmoituksista muodostetaan laskut ja näin teatterit voivat itse päättää raportoinnin ja laskutuksen ajankohdan.

Gramexin harrastajateattereille tarkoitettu tuote yksinkertaistuu

Uudistettu lupa kattaa nyt myös ns. lämpiömusiikin käytön sekä esityksen yhteydessä tarvittavat tallenteet. Jatkossa korvaus määräytyy kaikkien kalenterivuoden aikana esitettyjen produktioiden esityskertojen mukaan, joissa on käytetty suojattua musiikkia. Gramex tulee jatkossakin määrittelemään lupatuotteidensa hinnat itse. Sopimushinnat perustuvat Gramexin hinnastoihin ja ne ovat luettavissa Musiikkilupien hinnasto-sivulta.

Verkkopalvelun käyttäjätunnuksina tullaan käyttämään sähköpostiosoitteita, joten varmistathan, että Musiikkiluvilla on ajan tasalla olevat yhteystiedot

Sopimusvahvistuksen asiakastiedot ovat siirtyneet Gramexilta ja tiedot pyydetään tarkistamaan huolellisesti. Sopimusvahvistuksesta löytyvät mm. asiakastiedot, voimassa oleva lupa, yhteyshenkilöt sekä uudet sopimusehdot. Verkkopalvelun käyttäjätunnuksina tullaan käyttämään olemassa olevia sähköpostiosoitteita. Kirjautuminen tapahtuu sopimusvahvistuksesta löytyvällä rekisteröintikoodilla tai sähköpostiin tulleen linkin kautta. Jos teatterin yhteyshenkilö on vaihtunut voi muuttuneet tiedot lähettää osoitteeseen asiakaspalvelu@musiikkiluvat.fi.

Kirjautumalla Musiikkilupien verkkopalveluun yhteyshenkilö voi samalla osallistua arvontaan, jossa voi voittaa iPhone X -puhelimen.


Käytä sähköistä laskua

10.1.2018

Tarjoamme asiakkaillemme paperilaskun vaihtoehdoksi sähköistä laskutustapaa. Paperilaskun voi korvata verkko- tai sähköpostilaskulla. Verkko- ja sähköpostilasku on maksuton. Paperilaskuista veloitamme jatkossa 5 €/lasku (sis. alv. 24%).

Jos asiakkaana haluat sähköisen laskun, päivitä verkkolaskuosoite tai sähköpostilaskutusosoite ensisijaisesti verkkopalvelussamme osoitteessa www.musiikkiluvat.fi tai sähköpostilla asiakaspalvelu@musiikkiluvat.fi 19.1.2017 mennessä.

Verkkopalveluun voit kirjautua sähköpostiisi jo aiemmin saamillasi tunnuksilla tai sopimusvahvistukseltasi löytyvällä koodilla. Muussa tapauksessa saatte laskunne paperilaskuna jatkossakin. Lisätietoja saatte asiakaspalvelustamme tai omasta pankistanne.

Laskutusaikataulu 2018


GRAMEXIN EDUSTAMAN MUSIIKIN MÄÄRÄ ON KASVANUT

26.10.2017
Keväällä 2015 voimaan astuneen lainmuutoksen seurauksena Gramexin edustaman musiikin määrä kasvoi. Muutoksen seurauksena eurooppalaisten äänitteiden tekijöiden Euroopan ulkopuolella tallentamat äänitteet tulivat Gramexin edustuksen piiriin. Aikaisemmin englantilaisen tuottajan USA:ssa tallentamista ääniteistä ei korvauksia tarvinnut suorittaa esimerkiksi radiosoitoissa. Lainmuutos koskee ainoastaan julkista esittämistä eri yhteyksissä kuten mm. taustamusiikkia asiakastiloissa, ravintoloissa, kampaamoissa, liikuntapaikoissa, liikennevälineissä jne.

Gramex on neuvotellut taustamusiikkiasiakkaita edustavien toimialajärjestöjen kanssa korvausten tarkistamisesta vuosina 2018 ja 2019. Muutoksen seurauksena julkisen esittämisen korvauksia tarkistetaan vuonna 2018 + 2,3 % ja vuonna 2019 + 2,0 %. Tämän lisäksi vuoden 2018 korvauksissa huomioidaan ansiotasoissa ja elinkustannuksissa tapahtunut kehitys + 0,3 %. Korvausten tarkistus koskee kaikkia Gramexin julkisen esittämisen asiakkaita ja toimialoja.


Hallitse musiikinkäyttölupiasi kätevästi verkkopalvelussamme

Musiikkiluvat.fi on verkkopalvelu, josta saat tarvitsemasi taustamusiikkiluvat helposti. Kerran luvan hankittuasi voit melkeinpä unohtaa koko jutun, ellei laskutusperusteissasi tai -tiedoissasi tapahdu muutoksia. Voit valita laskutusrytmin itse ja maksat kaikista tarvitsemistasi luvista vain yhdellä laskulla.
Palvelun kautta saat yhteyden myös ystävälliseen ja asiantuntevaan asiakaspalveluumme, joka neuvoo sinua mieluusti.

Verkkopalvelussamme voit:

  • ostaa musiikin käyttöluvan
  • hankkia luvan musiikin tallentamiseen ja nettibiisien käyttöön
  • tarkistaa lupatuotteiden hinnat
  • ottaa meihin yhteyttä ja antaa palautetta

Kirjautumalla saat täyden hyödyn verkkopalvelusta, voit:

  • tarkastella olemassa olevia lupiasi
  • päivittää laskutus- ja asiakastietojasi
  • lopettaa musiikinkäyttölupasi

    Osta lupasi täältä.


KIRJAUTUMALLA VERKKOPALVELUUMME OSALLISTUT SAMALLA IPHONE X -PUHELIMEN ARVONTAAN!

Arvomme vuonna 2018 joka kolmas kuukausi verkkopalveluumme (www.musiikkiluvat.fi) kirjautuneiden asiak-kaidemme kesken yhden iPhone X-puhelimen (arvo n. 1000 €). Arvontakuukauden 15. päivään mennessä tehdyt kirjautumiset osallistuvat arvontaan. Tämän päivän jälkeen tulevat kirjautumiset siirtyvät seuraa-vaan arvontakertaan.

Vuoden 2018 voittajat (arvonta joka kolmas kuukausi):

tammi-maaliskuu: Nimi, Paikkakunta
huhti-kesäkuu:
heinä-syykuu:
loka-joulukuu:


Arvonnan säännöt 1.1.2018

  1. Arvonnan järjestää GT Musiikkiluvat Oy.
  2. Kaikilla GT Musiikkiluvat Oy:n asiakkailla on mahdollisuus osallistua arvontaan kirjautumalla Musiikkiluvat.fi verkkopalveluun verkkosivulla osoitteessa www.musiikkiluvat.fi
  3. Kaikkien Musiikkiluvat.fi verkkopalveluun 1.1.-31.12.2018 kirjautuneiden kesken arvotaan joka kolmas kuukausi 1 kpl iPhone X-puhelimia. GT Musiikkiluvat Oy varaa oikeuden sääntöjen muuttamiseen sekä arvonnan keskeyttämiseen.
  4. Voittajille ilmoitetaan henkilökohtaisesti viimeistään kuuden viikon kuluttua arvonnasta. Voittajien nimet voidaan myös julkaista GT Musiikkiluvat Oy:n nettisivuilla.
  5. Palkintoja ei voi vaihtaa rahaksi.
  6. Osallistujien nimiä ja osoitteita voidaan käyttää ja luovuttaa suoramarkkinointiin.
  7. GT Musiikkiluvat Oy:n oma henkilöstö ei voi osallistua arvontoihin.

    GT Musiikkiluvat Oy:n verkkopalvelun käyttöehdot ja rekisteriseloste


Vuoden 2017 arvonnat

Vuonna 2017 arvoimme kolme iPad Pro-tablettia verkkopalveluumme kirjautuneiden asiakkaiden kesken.

tammi-huhtikuu: Carina Sontag, Tammisaari Lue lisää Facebookista
touko-elokuu: Jutta Suutari-Hoikkala, Porvoo Lue lisää Facebookista
syys-joulukuu: Leila Puumalainen, Kemi


Teoston asiakaspalvelu palvelee sinua jatkossakin kaikissa tapahtumien musiikinkäyttölupiin ja laskutukseen (tanssit, keikat, konsertit, festivaalit, karaoke jne.) sekä muun muassa musiikin nettikäyttöön liittyvissä asioissa.

Lisätietoa asiakaspalvelustamme
p. 030 6705 030*
asiakaspalvelu@musiikkiluvat.fi

Asiakaspalvelu on avoinna ma-to klo 9-16 ja pe klo 9-15

Puhelinoperaattori laskuttaa soitosta (hinnat sis. alv), soittaminen kotimaan kiinteän verkon liittymistä 8,35 snt/puhelu + 8,83 snt/min, mobiililiittymistä 8,35 snt/puhelu + 22,32 snt/min