Toimistot ja henkilöstötilat
Musiikin soittaminen luo työpaikalle mukavan ja rennon tunnelman ja luo yhteishenkeä työntekijöiden välille. Musiikin on myös todettu vauhdittavan työntekoa ja auttavan keskittymään.
Hankkimalla musiikkiluvan saat soittaa tunnettua, henkilöstösi lempimusiikkia laillisesti ja olla mukana huolehtimassa siitä, että musiikin tekijät saavat työstään ansaitsemansa korvauksen.


Musiikki call center -palvelussa
Musiikki call center -palvelussa -lupa kattaa jonotusmusiikin esittämisen Call center -palvelussa. Lupa on tarkoitettu call center, contact center ja help desk -palveluita ja/tai ulkoistettuja puhelinvaihdepalveluita tai toimistohotellipalveluita tarjoaville toimijoille.

Taustamusiikki henkilöstötilassa
Taustamusiikki henkilöstötilassa -lupa kattaa taustamusiikin julkisen esittämisen äänitteeltä (mm. TV, radio, tietokone, nettiradio, CD ja julkiseen esittämiseen soveltuva suoratoistopalvelu) työpaikan työ-, henkilöstö- ja virkistystilassa kuten esimerkiksi tauko- ja kuntoilutiloissa. Työtilassa soitettavasta musiikista maksetaan ainoastaan, mikäli yrityksessä on 25 tai enemmän työntekijöitä.

Taustamusiikki asiakastilassa: Yritysten aula- ja vastaanottotilat
Taustamusiikki asiakastilassa lupa kattaa taustamusiikin julkisen esittämisen äänitteeltä (mm. TV, radio, tietokone, nettiradio, CD ja julkiseen esittämiseen soveltuva suoratoistopalvelu) yrityksen asiakastiloissa sekä aula- ja vastaanottotiloissa.

Puhelinjonomusiikki
Puhelinjonomusiikkilupa kattaa yrityksen omassa puhelinvaihteessa esitettävän jonotusmusiikin, sekä musiikin tallentamisen puhelinjärjestelmään. Luvan hinta määräytyy yrityksen yhtä-aikaisen puhelinpalvelijoiden lukumäärän mukaan.

Taustamusiikki asiakastilassa: Muut asiakastilat
Taustamusiikki asiakastilassa -lupa kattaa taustamusiikin julkisen esittämisen äänitteeltä (mm. TV, radio, tietokone, nettiradio, CD ja julkiseen esittämiseen soveltuva suoratoistopalvelu) yrityksen asiakastiloissa ja palvelutiloissa.