Tarvitsenko musiikkiluvan?
Kun soitat musiikkia yrityksesi asiakastiloissa, tarvitset musiikkiluvan. Musiikkilupa mahdollistaa taustamusiikin hyödyntämisen liiketoiminnassa – ja takaa, että musiikin tekijät ja esittäjät saavat työstään ansaitsemansa korvauksen.
Huom. Musiikinkäyttöluvat tapahtumiin (yritysten ja yhdistysten juhlat, keikat, konsertit, festivaalit jne.) saat edelleen Teostosta.

Milloin musiikkilupa tarvitaan?
Musiikkilupa tarvitaan silloin, kun tekijänoikeuden suojaamaa musiikkia soitetaan julkisesti. Julkiseksi musiikin käytöksi katsotaan musiikin soittaminen esimerkiksi yritysten asiakas- ja henkilöstötiloissa sekä esimerkiksi taksissa.
Musiikkilupa tulee hankkia riippumatta siitä, mistä lähteestä musiikkia soitetaan. Käytännössä tarvitset luvan, jos yrityksessäsi soi yksi tai useampi seuraavista:
- Radio, nettiradio
- CD- tai vinyylilevyt
- Musiikki tietokoneelta
- Taustamusiikkioperaattorin toimittama musiikki
- Musiikki suoratoistopalvelusta
- Musiikki televisiosta (lupa kattaa esimerkiksi konsertit, urheilulähetysten taustamusiikin sekä televisiosarjojen ja elokuvien musiikin)
Musiikkilupien asiakkaita ovat tyypillisesti taustamusiikkia soittavat yritykset, kuten vaikkapa ravintolat, erilaiset kaupat aina ruokakaupoista vaatekauppoihin, kuntokeskukset, taksit ja kampaamot – yleensäkin yritykset, joissa on asiakastiloja tai odotustiloja, joiden viihtyisyyttä lisätään musiikilla. Taustamusiikkiluvan lisäksi saat Musiikkiluvista myös tallennusluvan, mikäli tallennat musiikkia julkiseen esittämiseen sekä musiikkivideoluvan, jos esität julkisesti musiikkivideoita.
Musiikin käyttölupa tarvitaan myös, kun musiikkia esitetään julkisesti esimerkiksi keikoilla, konserteissa, festivaaleilla, yritysten pikkujouluissa tai asiakastilaisuuksissa. Musiikinkäyttöluvat tapahtumiin saat edelleen Teostosta. Musiikinkäyttölupa tarvitaan, vaikka tapahtumaan ei ole pääsymaksua.
Miksi musiikin soittamisesta pitää maksaa?
Kaikkien sivistysmaiden lakien mukaan luovan työn tekijälle ja yrittäjälle kuuluu korvaus siitä, että hänen työnsä tulosta käytetään. Musiikkiluvan hankkiminen on tapa maksaa musiikin tekijöille ja esittäjille heidän tekemästään työstä.
Musiikkiluvat.fi:n omistavat musiikin tekijänoikeusjärjestöt Gramex ja Teosto, joiden kautta lupamaksut ohjataan musiikin tekijöille, kustantajille, esittäjille ja tuottajille. Tekijänoikeuksista huolehtimalla Musiikkiluvat, Gramex ja Teosto turvaavat siis edellytykset musiikin ammattimaiselle tekemiselle jatkossakin.
Musiikkiluvan maksamista voi verrata muihin yrityksesi kuluihin: esimerkiksi graafikoille maksetaan yrityksen ilmeen suunnittelusta, siivoojalle tilojen puhtaanapidosta. Musiikkilupa on korvaus siitä, että käytät musiikintekijöiden töitä yrityksessäsi. Sen sijaan että maksaisit itse musiikin käytöstä lukuisille eri musiikintekijöille, tämän hoitavat Musiikkiluvat ja tekijänoikeusjärjestöt puolestasi.
Musiikkiluvan hankkiminen musiikin julkista soittamista varten on tekijänoikeuslakiin perustuva velvollisuus: ilman asianmukaista lupaa tekijänoikeuden suojaamaa musiikkia ei saa soittaa. Jos musiikkilupaa ei ole ja musiikin käytöstä jää kiinni, lupa pitää maksaa siitä lähtien, kun musiikin käyttö on aloitettu.
Musiikkiluvan hankkiminen tarkoittaa siis seuraavia asioita:
- Musiikin tekijät saavat korvauksen tekemästään työstä
- Musiikkia on mahdollista tehdä myös tulevaisuudessa
- Voit hyödyntää musiikintekijöiden työn tuloksia omassa liiketoiminnassa
Milloin ei tarvitse lupaa musiikin esittämiseen?
Musiikkilupaa ei tarvita silloin, kun musiikinkuuntelu on yksityistä. Se tarkoittaa esimerkiksi musiikin kuuntelua yksin, perheen tai kaveriporukan kanssa kotioloissa. Musiikin käytöstä ei tarvitse maksaa korvausta myöskään silloin, kun musiikkia soitetaan ystävä- tai perhepiirin tilaisuuksissa, kuten häissä, syntymäpäiväjuhlissa, ristiäisissä tai hautajaisissa.
Musiikkilupaa ei tarvita myöskään siinä tapauksessa, että soitat liiketiloissasi musiikkia, jota tekijänoikeus ei koske. Tällaisesta musiikista käytetään usein ilmaisua teostovapaa musiikki, vapaa musiikki tai tekijänoikeusvapaa musiikki. Musiikki on vapaata mm. silloin, jos tekijänoikeudet ovat vanhentuneet. Suomessa tekijänoikeus on voimassa tekijän elinajan ja vielä 70 vuotta tekijän kuoleman jälkeen. On myös olemassa maita, joiden tekijänoikeusjärjestöjen kanssa Teosto ja Gramex ei tee yhteistyötä (esim. Thaimaa), joten kyseessä olevien maiden musiikista ei normaalisti tarvitse maksaa tekijänoikeusmaksuja Suomessa. Vapaasta musiikista puhutaan myös silloin, kun tekijänoikeuksien omistajat ovat myyneet teoksensa oikeudet jollekin palveluntarjoajalle esimerkiksi kertakorvausta vastaan, jolloin kyseisten teosten käyttämisestä ei tarvitse maksaa Teostolle ja Gramexille.
Käyttämällä Musiikkilupien piiriin kuuluvaa musiikkia saat käyttöösi maailman kattavimman ja jatkuvasti uudistuvan valikoiman musiikkia, josta takuuvarmasti löytyy niin henkilökuntasi kuin asiakkaidesi lempimusiikkia. Tutkimusten mukaan juuri sellainen taustamusiikki, jossa on mukana asiakkaan tunnistamia kappaleita, on liiketoiminnan kannalta hyödyllisintä. Lue lisää musiikkibrändäämisestä ja siitä, miksi juuri tunnettuun taustamusiikkiin kannattaa satsata.
Hanki musiikkilupa ja hyödynnä musiikin potentiaali
Musiikkilupa on paitsi korvaus musiikintekijöille myös sijoitus omaan liiketoimintaan. Taustamusiikki tekee asiointikokemuksesta tutkitusti miellyttävämmän, lisää myyntiä ja saa asiakkaasi myös muistamaan yrityksesi ja kertomaan siitä muillekin. Musiikkiluvat.fi:stä saat vaivattomasti kaikki luvat, joita tarvitset taustamusiikin käyttämiseen asiakastiloissa. Hoidamme sinulle juuri oikeat luvat, oikeaan hintaan ja välitämme lupamaksut reilusti musiikin tekijöille ja tuottajille. Sinä voit keskittyä olennaiseen – pyörittämään yritystäsi ja myymään tunteella.
Enää ei siis solmita erikseen sopimusta Gramexin ja Teoston kanssa taustamusiikin soittamisesta, vaan taustamusiikin tekijänoikeusmaksu on nykyisin musiikkilupa, ja lupa taustamusiikin soittamiseen hoituu nyt kätevästi yhdellä sopimuksella. Tarvittaessa asiakaspalvelumme auttaa oikeanlaisen luvan valitsemisessa. Mikäli kaipaat apua yritystoimintaasi siivittävän taustamusiikin valinnassa, tutustu kumppaneihimme tai ota meihin yhteyttä.