Muut musiikinkäyttöluvat | Musiikkiluvat

Muut luvat

Sekä asiakkaat että työntekijät reagoivat tahtomattaankin erilaisiin ympäristön ääniin. Ne voivat ärsyttää, hermostuttaa tai häiritä keskittymistä. Musiikin avulla voi häivyttää niitä ääniä, joita emme kontrolloi. Musiikki on siis erinomainen tapa ottaa tila haltuun.

Hankkimalla musiikkiluvan saat soittaa tunnettua, sinun ja asiakkaittesi lempimusiikkia laillisesti ja olla mukana huolehtimassa siitä, että musiikin tekijät saavat työstään ansaitsemansa korvauksen. 

Taustamusiikki elämys- ja huvipuistossa

Taustamusiikki elämys- ja huvipuistossa -lupa kattaa taustamusiikin julkisen esittämisen äänitteeltä (mm. TV, radio, tietokone, nettiradio, CD ja julkiseen esittämiseen soveltuva suoratoistopalvelu) elämys-, teema- tai huvipuiston sekä tivolin alueella. Lupa kattaa myös musiikin julkisen esittämisen edellä mainituin tavoin alueella järjestettävässä pääsymaksuttomassa tapahtumassa, jossa musiikin merkitys ja määrä ovat vähäistä, sekä taustamusiikin esittämisen alueella sijaitsevissa asiakkaan hallinnoimissa tiloissa silloin, kun se on samaa ja samanaikaista kuin muulla alueella soitettava musiikki.

Messujärjestäjän taustamusiikkilupa

Messujärjestäjän taustamusiikkilupa kattaa taustamusiikin julkisen esittämisen äänitteeltä (mm. TV, radio, tietokone, nettiradio, CD ja julkiseen esittämiseen soveltuva suoratoistopalvelu) messutilan yleisissä ja kaikille yhteisissä tiloissa. Lupa on tarkoitettu päätoimisille tapahtumajärjestäjille, jotka järjestävät musiikkia sisältäviä messutapahtumia.

Musiikki kunnan toiminnassa

Musiikki kunnan toiminnassa lupa kattaa Gramexin osalta taustamusiikin julkisen esittämisen äänitteeltä (mm. TV, radio, tietokone, nettiradio, CD ja julkiseen esittämiseen soveltuva suoratoistopalvelu) ja musiikkivideoiden julkisen esittämisen taustamusiikkina kunnan ylläpitämissä esityspaikoissa kunnan toimesta.

Musiikki seurakunnan toiminnassa

Musiikki seurakunnan toiminnassa lupa kattaa Gramexin osalta äänitemusiikin esittämisen seurakunnan toiminnassa

Musiikkivideot tapahtumassa

Musiikkivideot tapahtumassa lupa kattaa Gramexin osalta musiikkivideoiden esittämisen tapahtumissa ja messuilla.

Musiikki call center -palvelussa

Musiikki call center -palvelussa -lupa kattaa jonotusmusiikin esittämisen Call center -palvelussa. Lupa on tarkoitettu call center, contact center ja help desk -palveluita ja/tai ulkoistettuja puhelinvaihdepalveluita tai toimistohotellipalveluita tarjoaville toimijoille.