henkilö vaihtamassa televisiokanavaa kaukosäätimestä hotellihuoneessa

Spot Apartmentsin huoneistoissa TV on osa kodikasta viihtymistä

henkilö vaihtamassa televisiokanavaa kaukosäätimestä hotellihuoneessa
– Haluamme tarjota asiakkaille laitteet ja puitteet viihtymiseen, ja musiikki tietysti kuuluu siihen.

Spot Apartments tarjoaa kalustettuja asuntoja yrityksille ja yksityishenkilöille: väliaikaiskoteja pitemmille työkomennuksille ja majoitusta esimerkiksi putkiremontin väistöä varten.

– Asuntomme ovat vaihtoehto hotellille. Meillä on asuntoja Espoossa, Helsingissä ja Vantaalla sekä Tampereella ja Oulussa, yhteensä noin 150 huoneistoa, kertoo Spot Apartmentsin toimitusjohtaja Mikko Malmberg

TV on olennainen asia kotoisassa asumisessa – siksi musiikkilupa

Spot Apartmentsin asunnot ovat täysin kalustettuja ja varusteltuja, eli niissä on esimerkiksi televisiot. Television käyttö hotelleissa, kalustetuissa asunnoissa ja lomamökeissä – kuten muissakin asiakastiloissa – edellyttää voimassa olevaa musiikkilupaa. 

– TV on olennainen asia nimenomaan kodinomaisessa asumisessa: haluamme tietysti tarjota asiakkaille mahdollisuuden katsoa televisiota meillä asuessaan. Lisäksi meille on tärkeää, että lupa-asiat ovat kunnossa. Jos ja kun asiakkaat kuuntelevat musiikkia ja katsovat ohjelmia, joissa musiikkia käytetään, haluamme tietysti kantaa vastuumme ja hoitaa lupamaksut. 

Perinteisen hotellitoiminnan rinnalle nousseet uudenlaiset majoitusmahdollisuudet ovat kasvattaneet suosiotaan. Jotta lupakäytännöt olisivat tasapuoliset kaikille alan toimijoille, tarkisti Musiikkiluvat majoitustoiminnan musiikkilupien hinnoitteluperusteita alkuvuodesta 2022. Nyt myös eri osoitteissa sijaitsevia huoneita tai huoneistoja majoituskäyttöön tarjoava yritys voi hankkia luvan samalla tavalla ja samoilla hinnoitteluperusteilla kuin perinteiset, yhdessä osoitteessa toimivat hotellit.

– Haluamme tarjota asiakkaille laitteet ja puitteet viihtymiseen, ja musiikki tietysti kuuluu siihen. Musiikkiluvan avulla varmistamme, että musiikkialalla työskentelevät ammattilaiset saavat työstään oikean korvauksen. 


Mikko Malmberg on Spot Apartmentsin toimitusjohtaja.

Ennustus: taustamusiikin rooli majoitustoiminnassa kasvaa

Malmberg ennustaa, että musiikin rooli hotelli- ja majoitustoiminnassa tulee kasvamaan jatkuvasti, sillä taustamusiikin ja äänimaailman vaikutus asiakaskokemukseen ja asiakkaan kokonaiselämykseen on suuri. 

– Musiikin rooli vahvistuu tulevaisuudessa entisestään. Esimerkiksi kohteisiin, joissa on asiakkaille yhteisiä tiloja, haluamme niihin ehdottomasti taustamusiikkia. Jos ajatellaan vaikka yhteisiä lounge-tiloja, joissa voi nauttia vaikkapa iltapalaa: rauhallinen ja rentouttava musiikki- ja äänimaailma tekee siitä heti miellyttävämmän, Mikko kuvaa. 

Hyvää kokemusta asiakaskokemuksen ohjaamisesta taustamusiikilla on jo olemassa.

– Samassa konsernissa kanssamme toimii myös hotelli. Siellä taustamusiikkiin on panostettu: äänimaailma vaihtelee vuorokaudenaikojen mukaan ja on näin mukana huolehtimassa asiakkaiden viihtyvyydestä. 

Luvan hankinta oli helppoa

Siinä missä Spot Apartments haluaa tarjota asiakkailleen kotoisan majoituskokemuksen, on Musiikiluville tärkeää se, että luvan hankinta on helppoa, ja että yritykset saavat myös halutessaan apua ja tukea musiikin käyttöön. 

Spot Apartmentsin asuntokanta oli käyty läpi Musiikkilupien kanssa jo aiemmin, aikaisemman liiketoiminnan puitteissa. Koska tämä “alkujumppa” oli tehty huolella, kävi lupien päivitys helposti.

– Oma hommani oli käytännössä tarkistaa Timon lähettämä lista, ja kun kuittasin että tämä on OK, hoiti hän kaiken. Meiltä tarvittiin käytännössä vain yksi sähköpostikuittaus.

Majoitatko matkailijoita Airbnb-asunnossa, kalustetussa asunnossa huoneistohotellissa, lomamökissä, hotellissa tai hostellissa? Riippumatta majoitustavasta, voit ostaa nyt musiikkiluvan helposti verkosta. Tutustu majoitusalan musiikkilupiin ja laske lupasi hinta täällä!

Liittyvät artikkelit

Suomalaisissa kauppakeskuksissa tutkitaan musiikin käytön arvoa ja hyötyjä asiakkaille sekä henkilöstölle 

Euroopan unionin rahoittamassa EU Music 360 -tutkimuksessa selvitetään musiikin vaikutuksia asiakas- ja henkilöstökokemukseen Suomessa kaupan alalla. Tutkimukset käynnistyivät helmikuussa 2024…

Musiikki ravintolan erottautumistekijänä: Junk y Vegan ja Musiikkiluvat Gastro Helsingissä

Miten Junk y Vegan erottautuu musiikkisuunnittelun keinoin? Siitä keskusteltiin Gastro Helsinki -messuilla torstaina 14.3.2024, kun Musiikkilupien avainasiakaspäällikkö Joonas Piiroinen haastatteli…

Kiivi's Café & Barissa jopa vessat soivat

Ravintola Kiivi's Café & Bar Helsingin Jätkäsaaressa näyttää ja kuulostaa omaperäiseltä. Sen ansiosta ravintola tavoittaa nuorekasta asiakaskuntaa, joka on ottanut…

Näin ilmoitat ohjatun liikunnan tunnit OmaLupa-palvelussa

Taustamusiikki ohjatussa liikunnassa -lupa kattaa musiikin soittamisen äänitteeltä (omat soittolistat, cd-levy, radio, yrityskäyttöön sopiva suoratoistopalvelu) ohjatun liikunnan tunneilla erilaisissa kunto-,…