
LiikuntaPiste La Vida kokeili tekoälymusiikkia ja jaksoi sitä kolme viikkoa

La Vida otti käyttöön sovelluksen, joka ei sisällä lainkaan tunnettuja kappaleita – siis sellaisia, jotka soivat esimerkiksi radiossa tai keikkuvat suoratoistopalvelujen top-listoilla.
Pian asiakkaat alkoivat kysellä taustalla soivasta musiikista, että kenenkäs kappale tämä on.
– Jouduin sitten toteamaan, että enhän minä tiedä, kenen kappale tämä on, naurahtaa La Vidan yrittäjä Mia Heinonen.
Heinosen mukaan tekoäly kykenee tuottamaan sinänsä ihan menevää taustaääntä, mutta jokin olennainen osa siitä jää kuitenkin puuttumaan.
– Kyllä aito musiikki herättää erilaisen tunnereaktion, kun tietää keneltä musiikki on, ja jos vaikka tykkää tietystä artistista paljon, on mahdollista tutustua tarkemmin nimenomaan kyseisen artistin tuotantoon.
– Asiakkaiden treenaamiseen sillä oli valtava merkitys, että heille tutut biisit jäivät puuttumaan kokonaan. Treeniin saa kuitenkin paljon virtaa siitä, että jokin tuttu ja merkityksellinen biisi soi ja auttaa jaksamaan, Heinonen sanoo.
Heinonen toteaa, että voisi itse kuvitella polkevansa esimerkiksi kuntopyörää tekoälymusiikin tahdissa, mutta pidemmän päälle tekoälymusiikista ei saa samaa buustia kuin tutuista kappaleista.
– Tekoälymusiikki on sellaista taustaääntä. Ei sen soidessa kiinnitä huomiota siihen, että nytpä tuli hyvä biisi.
Heinosen mukaan tekoälymusiikin ongelmana on toisteisuus ja tylsyys.
– Se menee sitä samaa rataa koko ajan, eikä siihen juuri kiinnitä huomiota, saati että se herättäisi jotain tunnereaktioita. Kyllä se mahdollisuus on vain aidossa musiikissa, Heinonen toteaa.

Asiakkaat saavat valita lempimusiikkiaan
LiikuntaPiste La Vidan kokeilu tekoälymusiikista jäi lopulta kolmen viikon mittaiseksi. Mia Heinonen irtisanoi palvelun jo ensimmäisen kuukauden aikana, ja kuntosali palasi asiakkaiden tuntemaan musiikkiin.
La Vidan tiloissa treenaamiseen kuuluu olennaisesti se, että asiakkaat voivat itse vaikuttaa kappalevalintoihin. Esimerkiksi 90-luvun tanssimusiikki on kovassa huudossa tiettyjen asiakkaiden keskuudessa.
– Useamman kerran on käynyt niin, että salille tullessani ysärimusiikki soi täysillä ja asiakkaiden fiilis on ihan katossa, Heinonen naurahtaa.
Heinonen on myös huomannut, että musiikki tekee treenaamisesta yhteisöllistä.
– Kun tilassa soi musiikki ja porukka on paikalla, niin se musiikki kuuluu kaikille. Kaikki aistivat saman musiikin ja voivat päästä yhdessä samaan fiilikseen.
Vaikka asiakkaat voivat itse valita mieleisiään kappaleita, on Heinonen tehnyt valmiiksi myös erityylisiä soittolistoja eri tunnelmia varten.
– Sieltä löytyy esimerkiksi kotimaisia hittejä tai hevimusiikkia. Moni asiakas haluaa itse valita kappaleensa, mutta valmiit listat ovat käteviä niille, jotka haluavat päästä helposti tiettyyn tunnelmaan.
– Olennaista on kuitenkin se, että La Vidassa jokaisella on mahdollisuus kuulla sellaista musiikkia, josta voi todeta, että ”vitsi tämä on hyvä biisi”.