pöydälle kaatunut astia ja liituja

Inhottavia ääniä ja vastenmielisiä äänimaailmoja

pöydälle kaatunut astia ja liituja
On ääniä, jotka saavat ihon kananlihalle ja tuntuvat selkäytimessä – siksi, että ne ovat niin puistattavan kamalia. Tutkijat ovat selvittäneet, mitkä ovat äänistä kaikista vastenmielisimpiä. Entä miten syntyy epämiellyttävä äänimaailma?

Newcastlen yliopiston tutkijat ryhtyivät selvittämään, mitkä äänet saavat ihmisissä aikaan voimakkaimman inhoreaktion.

Viisi inhottavinta ääntä 13 hengen vapaaehtoisen testiryhmän perusteella ovat:

  1. Veitsi lasipulloa vasten
  2. Haarukka lasia vasten
  3. Liitu liitutaulua vasten
  4. Viivotin lasipulloa vasten
  5. Kynnet liitutaulua vasten

Tutkimuksessa tarkkailtiin heidän aivojensa toimintaa heidän kuullessaan inhottavia ääniä, ja selvisi, että aivot reagoivat voimakkaasti epämiellyttäviin ääniin. Ne myös tehostivat epämiellyttävyyden kokemusta.

Miellyttävimpien äänten listalle pääsivät puolestaan seuraavat äänet: aplodit, vauvan nauru, ukkonen ja virtaava vesi.

Epämiellyttävät äänet aiheuttavat yksittäisinä voimakkaan reaktion, mutta on myös olemassa epämiellyttäviä äänimaailmoja. Sellaisia muodostuu esimerkiksi tiloihin, joissa on käytetty kovia materiaaleja, kuten lasia ja betonia. Ne korostavat melua ja aiheuttavat esimerkiksi kaikua, kuten Heli Vauhkalan opinnäytetyössä todetaan. Vastenmielinen äänimaailma tekee näissä tiloissa olemisesta epämiellyttävän kokemuksen niin työntekijälle kuin asiakkaalle ja pahimmassa tapauksessa se ajaa asiakkaita pois.

Äänimaailmaan voi vaikuttaa materiaaleilla, mutta epämiellyttäviä ääniä voi myös vaimentaa tilaan sopivalla taustamusiikilla. Se ei ainoastaan peitä tympeää äänimaailmaa, vaan luo positiivisen mielikuvan tilasta, mikä puolestaan vaikuttaa positiivisesti asiakkaan ostokäytökseen.

Tutustu asiakaskertomuksiimme, joissa eri alan yrittäjät kertovat kokemuksistaan ja taustamusiikin merkityksestä omassa liiketoiminnassaan.

Liittyvät artikkelit

Suomalaisissa kauppakeskuksissa tutkitaan musiikin käytön arvoa ja hyötyjä asiakkaille sekä henkilöstölle 

Euroopan unionin rahoittamassa EU Music 360 -tutkimuksessa selvitetään musiikin vaikutuksia asiakas- ja henkilöstökokemukseen Suomessa kaupan alalla. Tutkimukset käynnistyivät helmikuussa 2024…

Musiikki ravintolan erottautumistekijänä: Junk y Vegan ja Musiikkiluvat Gastro Helsingissä

Miten Junk y Vegan erottautuu musiikkisuunnittelun keinoin? Siitä keskusteltiin Gastro Helsinki -messuilla torstaina 14.3.2024, kun Musiikkilupien avainasiakaspäällikkö Joonas Piiroinen haastatteli…

Kiivi's Café & Barissa jopa vessat soivat

Ravintola Kiivi's Café & Bar Helsingin Jätkäsaaressa näyttää ja kuulostaa omaperäiseltä. Sen ansiosta ravintola tavoittaa nuorekasta asiakaskuntaa, joka on ottanut…

Näin ilmoitat ohjatun liikunnan tunnit OmaLupa-palvelussa

Taustamusiikki ohjatussa liikunnassa -lupa kattaa musiikin soittamisen äänitteeltä (omat soittolistat, cd-levy, radio, yrityskäyttöön sopiva suoratoistopalvelu) ohjatun liikunnan tunneilla erilaisissa kunto-,…