Asiakkaiden tuntema musiikki luo kauneushoitola Uniqueen oikeanlaisen tunnelman
Ulla Parkko on toiminut kouvolalaisen kauneus- ja jalkahoitola Uniquen yrittäjänä vuodesta 2017 lähtien, eikä ole kokemuksensa kanssa yksin. Tuoreen Taloustutkimuksen tiedon mukaan jopa 66 prosenttia suomalaisista ajattelee, että musiikilla on merkittävä vaikutus työhyvinvointiin ja tehokkuuteen.
– Jos vaikka illalla tuntuu siltä, että se kynsiviila alkaa jo pikkuisen hiipua, niin menevämpi musiikki oikeasti auttaa, Parkko toteaa.
Parkko kuvailee kauneus- ja jalkahoitola Uniqueta matalan kynnyksen kauneushoitolaksi, johon jokainen saa tulla omana itsenään. Unique sijaitsee maaseutumaisissa maisemissa Kouvolan Elimäellä ja asiakaskuntaan kuuluu kaikenlaisia ihmisiä nuorista ikäihmisiin.
– Vanhimmat kävijät meillä ovat yli 90-vuotiaita.
Siinä missä Parkko on huomannut musiikin vaikuttavan omaan työpäiväänsä, on vaikutus vähintään yhtä suuri myös asiakkaisiin. Koska asiakkaat ovat hyvin erilaisia keskenään jo ikänsäkin puolesta, on se huomioitava myös musiikkivalinnoissa.
– Paljon riippuu tietysti siitäkin, millainen hoito on kyseessä. Usein musiikin odotetaan olevan aika rauhallista ja rauhoittumista tukevaa. Kyllä minä huomioin asiakkaita myös sillä tavalla, että jos on esimerkiksi ikäihminen kyseessä, niin jätän ne JVG:t sillä kerralla vähemmälle, Parkko naurahtaa.
Täydellinen hiljaisuus hoitotilanteessa voisi Parkon mukaan tuntua jopa ahdistavalta.
– Paljon tulee positiivista palautetta siitä, että musiikki on ollut tärkeä osa hoitotilannetta. Kertaakaan ei ole kukaan sanonut, että voisitko laittaa tämän pois.
Parkon mukaan esimerkiksi kasvohoidot ovat luonteeltaan sellaisia tilanteita, joissa vain ollaan ja rentoudutaan. Kuuloaisti on kuitenkin näissä tilanteissa ehkä jopa korostetun aktiivinen.
– Kyllä siellä taustalla pitää olla jotain, joka tukee sitä rentoutumista, Parkko sanoo.
Asiakkaan tunnistama musiikki ei kiinnitä väärällä tavalla huomiota
Koska asiakas kiinnittää hoidon aikana paljon huomiota nimenomaan äänimaailmaan, ei ole lainkaan yhdentekevää, millainen tuo äänimaailma on.
Unique kokeili äskettäin myös paria eri musiikkipalvelua, joiden musiikkisisältö on tuotettu tekoälyn avulla. Parkon mukaan on kuitenkin selkeästi parempi, että musiikki on sellaista, jonka asiakas tunnistaa.
– Kyllä siitä saattoi tulla kommenttia, että mitä tämä taustamusiikki on. On sillä myös henkilökohtaisesti mietittynä merkitystä, että musiikki on jollakin tavalla tuttua.
Myös musiikkipalvelun käytettävyys ja luotettavuus olivat tekijöitä, jotka saivat Uniquen vaihtamaan takaisin asiakkaiden tuntemaan musiikkiin.
– Minulla ei hermo kestä yhtään sitä, jos musiikki esimerkiksi pätkii tai jos taustalta kuuluu jotain epämääräistä suhinaa. Tämä oli keskeinen ongelma kokeilemiemme palvelujen kanssa, joten päätimme aika pian palata takaisin tunnettuun musiikkiin.
Parkon mukaan äänimaailman rauhoittavuus ei tarkoita myöskään sitä, että äänimaailman pitäisi olla yksitoikkoinen. Pikemminkin päinvastoin.
– Siitä on tullut palautetta, jos taustalla on soinut vaikka jotain purojen solinaa tai delfiinin laulantaa.
Kun taustalla soi asiakkaan tuntema musiikki, asiakas ei ala kiinnittää väärällä tavalla huomiota äänimaailmaan, vaan taustaääni luo oikeanlaista tunnelmaa jopa huomaamatta.
Musiikilla on Parkon näkemyksen mukaan suora vaikutus ihmisen mielialaan ja sitä kautta myös asiakaskokemukseen.
– Kyllähän myös ostokäyttäytyminen on toisenlaista, kun asiakkaalla on hyvä mieli. Sitähän myös musiikkivalinnoilla viime kädessä tavoitellaan – että asiakas olisi ja lähtisi hyvällä mielellä.
Uniquen yrittäjä Ulla Parkko