Kauppias Miku Siljander, K-Supermarket Oulainen

Tuttuja kappaleita sisältävä taustamusiikki lisää myös henkilökunnan viihtyvyyttä

Kauppias Miku Siljander, K-Supermarket Oulainen
Päivittäistavarakaupat ovat vilkkaita ja asiakkaiden vaihtuessa tiuhaan, on suuri asiakaskunta otettava huomioon musiikkivalintoja tehdessä.

K-Supermarket Oulaisten kauppias Miku Siljander kertoo, miten taustamusiikki tuo lisäarvoa asiakkaiden kauppareissuihin ja työntekijäviihtyvyyteen.

Miku on ollut Teoston ja Gramexin ja sittemmin Musiikkilupien asiakas noin 5 vuotta, joskin välissä K-supermarketissa kokeiltiin musiikkipalvelua, joka tarjosi niin sanottua teostovapaata musiikkia. ”Hissimusiikista tuli hurjasti negatiivista palautetta sekä asiakkailta, että henkilökunnalta, koska tunnetut ja tutut kappaleet puuttuivat. Näkemykseni mukaan taustamusiikilla on siis oma merkityksensä kaupan toiminnassa” Miku toteaa. Nykyisin kaupassa soi pääosin Radio Nova, sillä Miku on todennut sen sopivan asiakaskuntaansa parhaiten ja kanava soittaa myös henkilökunnalle sopivaa musiikkia. Novan soittolistan Miku kokee olevan todella kapea, mutta hän pitää kuitenkin erittäin tärkeänä sitä, että joukosta löytyy tuttuja kappaleita, joita asiakkaat ja henkilökunta ovat tottuneet kuuntelemaan.

Yleisesti kaupan asiakkaat pitävät siitä, että kauppareissun aikana kuuluu samalla taustalta musiikkia, mutta Mikun mukaan on myös asiakkaita, jotka toivovat musiikin voimakkuuden pienentämistä. Miku pyrkiikin kunnioittamaan asiakkaidensa toivomuksia myös musiikin suhteen ja tästä syystä muun muassa ulkokaiuttimet on suljettu, sillä iäkkäämmät asiakkaat kokivat sen epämiellyttäväksi. Omassa arjessaan Miku kuuntelee musiikkia lähinnä automatkoillaan ja jonkin verran myös kotona ja urheillessa.

Lupien hoitamista kauppias kuvaili helpoksi ja yksinkertaiseksi ja lupien kanssa joutuu tekemisiin normaalisti vain kauppiasvaihtojen yhteydessä. Hinnoittelua Miku tosin pitää korkeana ainakin omaan yrityskokoluokkaan nähden. Hintaa miettiessä kehotamme kuitenkin muistamaan, mistä maksaa. Musiikkilupahan mahdollistaa maailman kattavimman ja asiakkaiden ja henkilökunnan tuttuja kappaleita sisältävän musiikkikirjaston hyödyntämisen omassa liiketoiminnassa. Monesti juuri kaupan tuttuus onkin se asia, joka pitää asiakkaat tyytyväisenä ja saa palaamaan uudelleen.

Asiakkailta kuultua -sarja kertoo, miten taustamusiikkia käytetään yrityksissä

Asiakkailta kuultua -sarjassa esittelemme asiakkaitamme eri toimialoilta ja kysymme musiikinkäyttötottumuksista ja musiikin merkityksestä niin arjessa kuin työssä. Lue lisää taustamusiikin hyödyistä yrittäjille – täältä löydät lisää kokemuksia musiikkiluvista ja taustamusiikin käytöstä.

Lyhyesti kaupan taustamusiikkiluvista

Taustamusiikki asiakastilassa -lupa kattaa taustamusiikin julkisen esittämisen äänitteeltä (mm. TV, radio, tietokone, nettiradio, CD, suoratoistopalvelut) kaupan asiakastiloissa. Luvan hinta määräytyy asiakastilan pinta-alan mukaan ja luvan laskutussyklin voi valita itse luvan ostamisen yhteydessä.

Osta Lupa

Liittyvät artikkelit

Uusi AV Music -palvelu aloittaa Suomessa – helpottaa musiikinkäyttöä av-tuotannoissa 

Suomessa aloittaa toimintansa uusi palvelu, joka yhdistää av-tuotantojen tekijät ja musiikkioikeuksien haltijat. Palvelussa av-tuotantojen tekijät voivat kertoa, mihin kappaleisiin haluavat…

Juhlamaailma saa asiakkailta kiitosta vastuullisesta musiikinkäytöstä

Ilmapallokeskus on tarjoillut suomalaisille elämyksiä jo yli 30 vuoden ajan. Yrityksen tunnetuimmalla kuluttajabrändillä, Juhlamaailmalla, on seitsemän myymälää ja verkkokauppa.

Soivat kuljetusrobotit ilahduttavat S-ryhmän ruoan verkkokaupan asiakkaita 

Tärkeintä kuljetusrobottien musiikkivalinnoissa on tunnistettavuus ja rakastettavuus, sanoo Content Designerina S-kaupat-palvelulle työskentelevä Eeva Kallas.

Uusi palvelu av-alan musiikkitarpeisiin lanseerataan syksyllä 2023 

AV Music on Gramexin, Teoston ja GT Musiikkilupien yhdessä tuottama uusi pilotoitava palvelu, joka yhdistää musiikin käyttäjien tarpeet ja musiikin…