Tykkimäen sammakkomaskotit huvipuistossa

Tykkimäen huvipuisto jää asiakkaan mieleen myös äänimaailman avulla

Tykkimäen sammakkomaskotit huvipuistossa
Kouvolassa sijaitseva Tykkimäen huvipuisto tunnistetaan tarttuvasta mainossävelmästään, mutta huvipuiston äänimaailma on muutenkin hyvin pitkälle mietittyä.

Kun koronapandemia iski päälle alkuvuodesta 2020, Pilvi Serola oli juuri aloittanut työt Tykkimäen huvipuistopäällikkönä. Ensimmäinen pandemiakesä oli armoton kaikille toimijoille, joiden liiketoiminnan ytimessä on ihmisten kokoaminen yhteen.

Kesällä 2021 vaikea koronatilanne oli edelleen päällä, mutta Tykkimäen huvipuistossa alkoi siitä huolimatta tapahtua.

– Maakunnassa sijaitsevana huvipuistona Tykkimäki ehkä miellettiin ruuhkattomaksi vaihtoehdoksi, joten kesällä 2021 meillä alkoi olla jo vilkasta, Serola kuvailee.

Kesäkuun 2023 alussa korona ei enää juuri otsikoissa näy, mutta talousuutisiin on ilmestynyt synkkeneviä sävyjä. Monelle perheelle tilanne saattaa tarkoittaa sitä, että kesälomakohteita etsitään kotimaan sisältä.

– Kaikki on kallistunut, eivätkä ihmiset välttämättä lähde esimerkiksi ulkomaanmatkoille. Siksi odotamme myös Tykkimäessä kiihkeää kotimaanmatkailukesää, Serola toteaa.

Tykkimäessä tiedetään, että kun kilpailu ihmisten vapaa-ajasta on kovaa, pitää tarjota parasta.

– Kun asiakkaat tulevat viettämään kesänsä parasta päivää, me haluamme tarjota parhaan mahdollisen elämyksen ja kokemuksen.

Äänimaailma avainasemassa

Vuodenvaihteessa tapahtuneen fuusioitumisen myötä Tykkimäen omistaa nykyään sataprosenttisesti Kymen Seudun Osuuskauppa.

Kesäkautta 2023 varten huvipuistossa on tehty myös monia käytännön uudistuksia. Huvipuistosta löytyy muun muassa uusi, kymmenen radan mittainen seikkailukokonaisuus, ja legendaarinen Väärinpäin-talo sisältää tänä kesänä uusia yllätyksiä.

Yhtenä mielenkiintoisena elementtinä on, että Väärinpäin-talossa on mietitty äänimaailmaa uusiksi.

– Elämyksen huvipuistossa pitää tavoittaa kaikki aistit, ja äänimaailma on yksi niistä, Serola sanoo.

– Tätä aikaa leimaa se, että ihmisillä on koko ajan vähemmän ja vähemmän vapaa-aikaa, joten myös kilpailu siitä on kovaa. Kun asiakasviihtyvyyteen panostetaan eri aistien ja myös äänimaailman kautta, se näkyy toiminnassa ja tuloksessa.

Tykkimäen Väärinpäin-talo

Pitkälle mietitty äänimaailma heijastuu ennen kaikkea huvipuiston musiikkivalintoihin.

– Meillä soi aika hyväntuulinen, poppiin kallistuva musiikki. Lapsiperheet ovat tärkein kohderyhmämme, joten haluamme tietysti huomioida sen myös musiikin kautta.

– Kohderyhmäämme ajatellen esimerkiksi rankka hevimusiikki voisi olla huono valinta, vaikka hevissä ei sinänsä mitään vikaa olekaan, Serola naurahtaa.

Tasatunnein huvipuistossa soi Tykkimäki-biisi, joka on monille televisio- ja radiomainoksista tuttu.

Ympäri huvipuistoa soiva musiikki innostaa paitsi asiakkaita, myös huvipuiston työntekijöitä.

– Viime kesänä huvipuiston päättäjäispäivänä meillä soi Toton Africa, ja yksi laitetyöntekijöistämme innostui laulamaan biisin laitteen asiakkaille.

Serolan mukaan äänimaailma on yksi niistä tekijöistä, jotka ovat varmistamassa kesän parasta päivää asiakkaille.

– Ilman musiikkia asiakaskokemus jäisi ilman muuta valjummaksi. Musiikki myös pehmentää laitteista kuuluvaa ääntä, Serola huomauttaa.

Heinäkuisina torstai-iltoina huvipuistoon tullaan nauttimaan myös livemusiikista. Luvassa on keikkoja sellaisilta artisteilta kuin Arttu Wiskari, Dingo, Portion Boys ja Irina.

Kuten soittolistoissakin, myös artistivalinnoissa näkyy Serolan mukaan se, että Tykkimäki haluaa tarjota jotakin koko perheelle.

– Elokuun lopussa vietetään kauden päättäjäispäivää ja sinnekin on jo artisti buukattu, mutta hänen nimeään en voi vielä paljastaa, Serola hymyilee.

On siis lähdettävä Kouvolaan ottamaan selvää.

Tykkimäen huvipuisto pilvisessä säässä

Liittyvät artikkelit

Uusi AV Music -palvelu aloittaa Suomessa – helpottaa musiikinkäyttöä av-tuotannoissa 

Suomessa aloittaa toimintansa uusi palvelu, joka yhdistää av-tuotantojen tekijät ja musiikkioikeuksien haltijat. Palvelussa av-tuotantojen tekijät voivat kertoa, mihin kappaleisiin haluavat…

Juhlamaailma saa asiakkailta kiitosta vastuullisesta musiikinkäytöstä

Ilmapallokeskus on tarjoillut suomalaisille elämyksiä jo yli 30 vuoden ajan. Yrityksen tunnetuimmalla kuluttajabrändillä, Juhlamaailmalla, on seitsemän myymälää ja verkkokauppa.

Soivat kuljetusrobotit ilahduttavat S-ryhmän ruoan verkkokaupan asiakkaita 

Tärkeintä kuljetusrobottien musiikkivalinnoissa on tunnistettavuus ja rakastettavuus, sanoo Content Designerina S-kaupat-palvelulle työskentelevä Eeva Kallas.

Uusi palvelu av-alan musiikkitarpeisiin lanseerataan syksyllä 2023 

AV Music on Gramexin, Teoston ja GT Musiikkilupien yhdessä tuottama uusi pilotoitava palvelu, joka yhdistää musiikin käyttäjien tarpeet ja musiikin…