musiikkilupien logo

GT Musiikkiluvat alkaa tutkia musiikin vaikutuksia myyntiin

musiikkilupien logo
Horisontti Eurooppa -ohjelman rahoittama Music360-projekti alkaa kerätä ainutlaatuista tutkimustietoa musiikin vaikutuksista liiketoimintaan.

Tietoa kerätään paitsi musiikkia liiketoiminnassaan hyödyntäviä yrityksiä varten, myös yhteiskunnallisen päätöksenteon tueksi. Maaliskuussa 2023 alkanut projekti kestää kolme vuotta.

”Kaikki tuntevat musiikin merkityksen elämysten luojana arjessa ja juhlassa, mutta musiikin yhteiskunnallista merkitystä ja suoria vaikutuksia esimerkiksi liiketoiminnan kasvattamiseen on tutkittu vielä verrattain vähän”, toteaa GT Musiikkiluvat Oy:n toimitusjohtaja Lauri Ogawa

GT Musiikkiluvat Oy on Gramexin ja Teoston omistama yritys, jonka tehtävänä on edistää musiikin julkista käyttöä ja myydä siihen tarvittavat musiikkiluvat. 
 
GT Musiikkiluvat on aiemmin tutkinut TNS Kantarin kanssa, miten erilaiset audiosisällöt vaikuttavat päivittäistavarakaupan asiakaskokemukseen, asiakkaiden käyttäytymiseen ja liikkeestä syntyvään mielikuvaan. Tutkimuksessa havaittiin, että oikein valittu musiikki vaikuttaa brändiin ja asiakaskokemukseen vahvistavasti, ja saa asiakkaat myös todennäköisesti ostamaan enemmän.  

Musiikkia käyttävien yritysten maksamat tekijänoikeuskorvaukset ovat myös tärkeä tulonlähde musiikin tekijöille ja esittäjille. 

Music360-projektia on rahoitettu yhteensä kolmella miljoonalla eurolla. Tutkimuksen tekeminen Suomessa on tarkoitus aloittaa loppuvuoden 2023 aikana. 

”Kartoitamme tällä hetkellä sopivia ympäristöjä ja kaupallisia kumppaneita tutkimuksen toteuttamiseen. Erityisen kiinnostavia ovat erilaiset myymäläympäristöt, joissa musiikilla voidaan vaikuttaa siihen, kuinka hyvin ihmiset viihtyvät ja sitä kautta tekevät ostoksia. Hypoteesimme on, että asiakkaille tuttu musiikki parantaa viihtyvyyttä selvästi”, kuvailee Musiikkilupien myyntijohtaja Timo Ahokanto

GT Musiikkilupien aiempia tutkimustuloksia erilaisten musiikkisisältöjen vaikutuksesta kaupan asiakkaisiin ja brändimielikuvaan löydät täältä.

Lue hankkeesta: https://cordis.europa.eu/project/id/101094872 

Lisätietoja: 

Lauri Ogawa
Toimitusjohtaja
050 395 6131

Timo Ahokanto
Myyntijohtaja  
040 564 8833

Liittyvät artikkelit

Suomalaisissa kauppakeskuksissa tutkitaan musiikin käytön arvoa ja hyötyjä asiakkaille sekä henkilöstölle 

Euroopan unionin rahoittamassa EU Music 360 -tutkimuksessa selvitetään musiikin vaikutuksia asiakas- ja henkilöstökokemukseen Suomessa kaupan alalla. Tutkimukset käynnistyivät helmikuussa 2024…

Musiikki ravintolan erottautumistekijänä: Junk y Vegan ja Musiikkiluvat Gastro Helsingissä

Miten Junk y Vegan erottautuu musiikkisuunnittelun keinoin? Siitä keskusteltiin Gastro Helsinki -messuilla torstaina 14.3.2024, kun Musiikkilupien avainasiakaspäällikkö Joonas Piiroinen haastatteli…

Kiivi's Café & Barissa jopa vessat soivat

Ravintola Kiivi's Café & Bar Helsingin Jätkäsaaressa näyttää ja kuulostaa omaperäiseltä. Sen ansiosta ravintola tavoittaa nuorekasta asiakaskuntaa, joka on ottanut…

Näin ilmoitat ohjatun liikunnan tunnit OmaLupa-palvelussa

Taustamusiikki ohjatussa liikunnassa -lupa kattaa musiikin soittamisen äänitteeltä (omat soittolistat, cd-levy, radio, yrityskäyttöön sopiva suoratoistopalvelu) ohjatun liikunnan tunneilla erilaisissa kunto-,…