Pöydällä valkoinen tabletti, josta näkyy musiikkivideo

AV Music –pilottijakso päättyy – palvelu siirtyy osaksi musiikin lupapalveluita

Pöydällä valkoinen tabletti, josta näkyy musiikkivideo
Teosto ja Gramex käynnistivät kaksi vuotta sitten tuotantoyhtiöille suunnatun AV Music –pilotin, jonka tavoitteena oli helpottaa musiikinkäyttöä av-tuotannoissa. Pilotti päättyy joulukuussa ja vuoden 2026 alusta AV Music siirtyy osaksi Teoston yhteydessä toimivaa NCB:n palvelua.

Kahden toimintavuotensa aikana AV Music on palvellut lähes 250 erilaista av-tuotantoa kuten tv-ohjelmia, dokumentteja ja elokuvia. Palvelu on auttanut tuotantoyhtiöitä jakamalla tietoa ja yhdistämällä tuotantojen tekijät musiikkioikeuksien haltijoihin. 

Palvelua käyttäneet tuotantoyhtiöt ovat olleet tyytyväisiä: yhdeltä luukulta tapahtuvan palvelun on koettu nopeuttavan sekä sujuvoittavan musiikkioikeuksien hankinnan prosessia sekä helpottavan tiedonsaantia.  

“Kerätyn palautteen mukaan AV Musicin avulla olemme kyenneet edistämään av-tuotantojen ja musiikkioikeuksien haltijoiden yhteistyötä sekä kasvattamaan molemminpuolista ymmärrystä ja tietoisuutta musiikin käyttöön liittyvistä oikeuksista. Tätä yhteistyötä tarvitaan jatkossakin”, kertoo Teoston lisensointijohtaja Markus Kaarto. 

Pilotti on osoittanut, että musiikille av-tuotannoissa on kysyntää. Siksi AV Music –palvelu  integroidaan vuoden 2026 alusta lukien osaksi Teoston yhteydessä toimivaa NCB:n lupapalvelua. Tämä on tärkeä askel eteenpäin musiikin ja av-alan yhteistyössä. 

“Tavoitteenamme on tehdä musiikin käytöstä av-tuotannoissa entistäkin sujuvampaa. Haluamme myös kannustaa tuotantoyhtiöitä valitsemaan pohjoismaisten oikeudenomistajien tekemää alkuperäismusiikkia – näin tuetaan paikallista osaamista ja rikastetaan audiovisuaalista sisältöä aidolla, korkealaatuisella musiikilla”, kertoo NCB:n tiiminvetäjä Ole Martini Mortensen.  

Myös Gramex ja Teosto ovat sitoutuneet jatkamaan alueen palvelukehitystä. Pilottijakson opit viedään osaksi organisaatioiden palvelukehitystä ja esimerkiksi verkossa tapahtuvaa neuvontaa lisätään. Myös yhteistyö musiikkialan verkostoissa jatkuu.  

“Meidän on pyrittävä jatkossakin tekemään prosesseista entistä helpompia sekä parannettava tiedonsaantia. Oikeudenomistajien on kiinnitettävä erityistä huomiota teosten oikeelliseen rekisteröintiin ja musiikin käytön aktiiviseen edistämiseen. Hyvä asiakaspalvelu ratkaisee jatkossakin, sillä monella on turhia ennakkoluuloja ja epäilyksiä musiikin käyttöön liittyen”, kertoo Gramexin avainasiakaspäällikkö Elmo Helokumpu. 

Av-tuotannot voivat jatkossa olla yhteydessä NCB:n lupapalveluun verkkosivun www.avmusic.fi kautta.

Liittyvät artikkelit

Kolmannen polven ravintoloitsija Niklas Roiha: "Musiikki on osa ravintolan sielua"

Kun Niklas Roiha astuu sisään ravintola Haikaranpesään, hän ei kuule vain astioiden kilinää ja vieraiden ääniä. Hän kuulee myös sen,…

Taustamusiikki tekee Huili-liikenneasemista virkistäviä hengähdyspaikkoja

Äänimaiseman suunnittelussa kantavana ajatuksena oli erottaa tauko muusta ajasta ja luoda tila, joka tarjoaa matkantekijälle pienen hengähdyshetken keskellä matkaa.

Soivat kuljetusrobotit ilahduttavat S-ryhmän ruoan verkkokaupan asiakkaita 

Tärkeintä kuljetusrobottien musiikkivalinnoissa on tunnistettavuus ja rakastettavuus, sanoo Content Designerina S-kaupat-palvelulle työskentelevä Eeva Kallas.

50. juhlavuottaan viettävä ravintola Blue Peter tietää, mikä saa ihmiset tulemaan uudestaan

Ravintola Blue Peter on Helsingin Lauttasaaressa sijaitseva olohuone, joka on nähnyt vastoinkäymisiä, mutta palannut aina takaisin.