Musiikkilupien avainasiakaspäällikkö Joonas Piiroinen

GT Musiikkilupien avainasiakaspäälliköksi Joonas Piiroinen

Musiikkilupien avainasiakaspäällikkö Joonas Piiroinen
GT Musiikkiluvat Oy:n uutena avainasiakaspäällikkönä on aloittanut Joonas Piiroinen 26.6.2023 alkaen.

Piiroinen siirtyy tehtävään Gymmusicin myynti- ja markkinointijohtajan roolista. Taustaltaan Piiroinen on radiotoimittaja, ja hänellä kokemusta muun muassa Radio SUNilla työskentelemisestä.

– On suuri kunnia, että saan tehdä työtä musiikin hyväksi. Musiikkiluvat on Suomen aktiivisimpia musiikin käytön edistäjiä. Musiikkia hengittävänä tyyppinä tuntuukin, että olen saapunut kotipesälle, Piiroinen sanoo.

– Uskon, että voin tukea musiikkia käyttäviä tai sen käyttöä vielä pohtivia organisaatioita kokonaisvaltaisella kokemuksellani, jota olen vuosien varrella kerännyt audio- ja musiikkioperaattoripuolelta. Olipa kyseessä sitten tunnetun musiikin käyttö, sen tuomat edut liiketoimintaan tai ihan mikä vain julkisen tilan ääneen liittyvä kysymys, autan mielelläni.

GT Musiikkilupien myyntijohtaja Timo Ahokanto toteaa, että Piiroinen saapuu vahvistamaan Musiikkilupien tiimiä juuri oikeaan aikaan.

– Brändit käyvät yhä kovempaa kilpailua asiakkaiden huomiosta ja siten myös musiikin merkitys on kasvussa. Yritykset kaipaavat koko ajan enemmän tietoa siitä, miten musiikilla voi rakentaa tunnistettavaa brändiä ja parantaa asiakaskokemusta.

– Musiikkilupien rooli musiikin käytön edistäjänä vahvistuu entisestään, kun Joonas tulee remmiin mukaan. Musiikkiluvat on jo nyt paljon enemmän kuin lupakauppa, ja tulevaisuudessa olemme vielä monipuolisemmin mukana vauhdittamassa yritysten kasvua, Ahokanto sanoo.

Piiroinen perehtyy uuteen työnkuvaansa jo kesä-heinäkuun vaihteessa, ja varsinainen avainasiakastyö käynnistyy lomakauden jälkeen elokuussa.

– Kannustan sekä nykyisiä että tulevia asiakkaitamme olemaan epäröimättä yhteydessä Joonakseen, jos mikä tahansa musiikin käytössä mietityttää, Ahokanto päättää.

Lisätiedot:

Timo Ahokanto
Myyntijohtaja
040 564 8833

Joonas Piiroinen
Avainasiakaspäällikkö
050 557 9028

Liittyvät artikkelit

Taustamusiikki tekee Huili-liikenneasemista virkistäviä hengähdyspaikkoja

Äänimaiseman suunnittelussa kantavana ajatuksena oli erottaa tauko muusta ajasta ja luoda tila, joka tarjoaa matkantekijälle pienen hengähdyshetken keskellä matkaa.

Soivat kuljetusrobotit ilahduttavat S-ryhmän ruoan verkkokaupan asiakkaita 

Tärkeintä kuljetusrobottien musiikkivalinnoissa on tunnistettavuus ja rakastettavuus, sanoo Content Designerina S-kaupat-palvelulle työskentelevä Eeva Kallas.

50. juhlavuottaan viettävä ravintola Blue Peter tietää, mikä saa ihmiset tulemaan uudestaan

Ravintola Blue Peter on Helsingin Lauttasaaressa sijaitseva olohuone, joka on nähnyt vastoinkäymisiä, mutta palannut aina takaisin.

Musiikki on Kuntokeskus Liikulle kilpailuetu

Kuntokeskus Liikussa musiikki näkyy ja tuntuu: se elää salin sykkeen mukana, vaihtuu päivän rytmin ja treenaajien mukaan ja luo fiiliksen,…