Musiikkilupien toimitusjohtaja Lauri Ogawa

GT Musiikkilupien toimitusjohtajaksi on nimitetty Lauri Ogawa

Musiikkilupien toimitusjohtaja Lauri Ogawa
GT Musiikkiluvat Oy:n hallitus on nimittänyt yhtiön toimitusjohtajaksi BBA, Master of Culture and Arts Lauri Ogawan.

Ogawalla on vahva kokemus media-alan ja ratkaisumyynnin tehtävistä sekä liiketoiminnan kehittämisestä sisältövetoisesti. Ogawa aloittaa tehtävässä välittömästi.

Lauri Ogawa on työskennellyt 11 vuotta MTV:llä eri avainrooleissa niin kaupallisella puolen myynnin kuin ohjelmasisältöjen ja kanavaliiketoiminnan tehtävissä. Viime vuosina hän on vastannut kansainvälisen teknologiajätti Huawein uusien sisältö- ja pilvipalveluiden liiketoiminnan kasvattamisesta Euroopassa.  

GT Musiikkiluvat on Gramexin ja Teoston yhteisyritys, joka vastaa taustamusiikkipalveluiden tarjoamisesta yrityksille ja auttaa niitä kasvattamaan liiketoimintaansa tunnetun musiikin avulla. Musiikkilupien keräämät lupamaksut tilitetään Teoston ja Gramexin kautta musiikin tekijöille ja esittäjille. 

Erityisesti Ogawan vahva kokemus media-alalta ja sisältövetoisesta liiketoiminnasta vakuutti yhtiön hallituksen.  

”Ogawan osaaminen ja kokemus osuu erinomaisesti yhteen GT Musiikkilupien tulevaisuuden painopisteisiin, joita ovat lupien verkkokaupan ja digitaalisen asiakaskokemuksen kehitys sekä uusien lupapalveluiden kokeilut esimerkiksi av-alalle”, kertoo yhtiön hallituksen puheenjohtaja, Gramexin toimitusjohtaja Ilmo Laevuo

”GT Musiikkilupien keskiössä on sisältö, tunteita herättävä ja liiketoimintaa edistävä musiikki. Ogawan vahva kokemus nimenomaan sisältövetoisen ja ratkaisuhakuisen liiketoiminnan kehittämisestä sekä näytöt kuluttajamarkkinan murroksessa toimimisesta luovat vahvan pohjan yhtiön tulevaisuuden kasvulle”, sanoo GT Musiikkilupien hallituksen jäsen, Teoston toimitusjohtaja Risto Salminen.  

Ogawa ottaa uuden tehtävän vastaan innostuneena ja aloittaa tehtävässä välittömästi.  

”GT Musiikkiluvilla on upea missio tekijänoikeuden alaisen tunnetun musiikin kaupallisen käytön mahdollisuuksien tietoisuuden lisäämisessä. Uskon voivani auttaa GT Musiikkilupien organisaatiota, asiakkaita ja yhteistyökumppaneita kokemuksellani sekä kyvylläni rakentaa uusia siltoja, aihioita ja tarinoita, jotka luovat merkitystä ja arvoa eri kohtaamispisteissä.” 

GT Musiikkilupien strategian uudistaminen aloitetaan Ogawan johdolla syksyllä. Yhtiön hallitus kiittää toimintaa menestyksekkäästi kevään ajan luotsannutta interim-toimitusjohtajaa Sanna Reunasta.  

Lisätietoja 

  • GT Musiikkiluvat Oy:n hallituksen puheenjohtaja Ilmo Laevuo, puh. 040 900 2141, ilmo.laevuo@gramex.fi sekä hallituksen jäsen Risto Salminen, 040 844 5984, risto.salminen@teosto.fi  
  • Lauri Ogawa, GT Musiikkiluvat Oy:n toimitusjohtaja 10.5.2023 alkaen, puh. 050 395 6131, lauri.ogawa@musiikkiluvat.fi  

Liittyvät artikkelit

Uusi AV Music -palvelu aloittaa Suomessa – helpottaa musiikinkäyttöä av-tuotannoissa 

Suomessa aloittaa toimintansa uusi palvelu, joka yhdistää av-tuotantojen tekijät ja musiikkioikeuksien haltijat. Palvelussa av-tuotantojen tekijät voivat kertoa, mihin kappaleisiin haluavat…

Juhlamaailma saa asiakkailta kiitosta vastuullisesta musiikinkäytöstä

Ilmapallokeskus on tarjoillut suomalaisille elämyksiä jo yli 30 vuoden ajan. Yrityksen tunnetuimmalla kuluttajabrändillä, Juhlamaailmalla, on seitsemän myymälää ja verkkokauppa.

Soivat kuljetusrobotit ilahduttavat S-ryhmän ruoan verkkokaupan asiakkaita 

Tärkeintä kuljetusrobottien musiikkivalinnoissa on tunnistettavuus ja rakastettavuus, sanoo Content Designerina S-kaupat-palvelulle työskentelevä Eeva Kallas.

Uusi palvelu av-alan musiikkitarpeisiin lanseerataan syksyllä 2023 

AV Music on Gramexin, Teoston ja GT Musiikkilupien yhdessä tuottama uusi pilotoitava palvelu, joka yhdistää musiikin käyttäjien tarpeet ja musiikin…