mies istuu baarissa, televisiosta tulee urheilua

Miksi TV:n katsomiseen tarvitaan musiikkilupa

mies istuu baarissa, televisiosta tulee urheilua
Jos televisio on auki julkisessa tilassa, kuten ravintolassa, myymälässä tai parturi-kampaamossa, sitä varten täytyy hankkia musiikkilupa. Lue tästä, miksi näin on.

Televisio on taustamusiikin lähde siinä missä radiokin

Televisio-ohjelmissa käytetään paljon musiikkia: on elokuvamusiikkia, musiikkia televisiosarjoissa sekä urheiluohjelmien taustamusiikkia. Televisiosta näytetään myös konserttitaltiointeja.

Jotta televisio-ohjelmissa voidaan käyttää musiikkia, televisioyhtiöt hankkivat tahoillaan luvat musiikin käyttöön. Nämä luvat kattavat kuitenkin vain musiikin käytön ohjelmissa.

Kun sarjoissa, elokuvissa tai muissa ohjelmissa käytetty musiikki kuuluu julkisessa tilassa, kuten erilaisissa liiketiloissa, on yrittäjän hankittava musiikkilupa. Televisiosta kuuluva musiikki vertautuu siis lupanäkökulmasta radiosta, levyiltä tai tietokoneelta soitettavaan musiikkiin. Yle-veron maksaminen ei vaikuta tilanteeseen: sen tarkoitus on rahoittaa Yleisradion TV- ja radiokanavien toimintaa.

Tekijänoikeusmaksut televisiosta asiakastilassa

GT Musiikkiluvista hankittavat taustamusiikkiluvat kattavat televisiosta kuuluvan musiikin, joten erillistä lupaa televisiota varten ei tarvitse hankkia. Sama lupa mahdollistaa siis musiikin soittamisen niin televisiosta, radiosta, cd-levyiltä kuin yrityskäyttöön sopivasta musiikkipalvelustakin.

GT Musiikkiluvat tilittää taustamusiikkilupamaksut Teoston ja Gramexin kautta musiikin tekijöille, esittäjille ja tuottajille.

Valitse toimialasi ja tutustu musiikkilupiin

Liittyvät artikkelit

Uusi AV Music -palvelu aloittaa Suomessa – helpottaa musiikinkäyttöä av-tuotannoissa 

Suomessa aloittaa toimintansa uusi palvelu, joka yhdistää av-tuotantojen tekijät ja musiikkioikeuksien haltijat. Palvelussa av-tuotantojen tekijät voivat kertoa, mihin kappaleisiin haluavat…

Juhlamaailma saa asiakkailta kiitosta vastuullisesta musiikinkäytöstä

Ilmapallokeskus on tarjoillut suomalaisille elämyksiä jo yli 30 vuoden ajan. Yrityksen tunnetuimmalla kuluttajabrändillä, Juhlamaailmalla, on seitsemän myymälää ja verkkokauppa.

Soivat kuljetusrobotit ilahduttavat S-ryhmän ruoan verkkokaupan asiakkaita 

Tärkeintä kuljetusrobottien musiikkivalinnoissa on tunnistettavuus ja rakastettavuus, sanoo Content Designerina S-kaupat-palvelulle työskentelevä Eeva Kallas.

Uusi palvelu av-alan musiikkitarpeisiin lanseerataan syksyllä 2023 

AV Music on Gramexin, Teoston ja GT Musiikkilupien yhdessä tuottama uusi pilotoitava palvelu, joka yhdistää musiikin käyttäjien tarpeet ja musiikin…