Musiikki on teillä töissä – ihmiseltä ihmiselle

Kun tutut biisit soivat oikeassa paikassa, ne saavat asiakkaan viihtymään, henkilökunnan jaksamaan ja yrityksen menestymään.

Musiikki on enemmän kuin pelkkä taustaääni. Se on ihmisen sydämessä syntynyt tunne, joka koskettaa.

Musiikkiluvat.fi ja Musiikkilupien 20 musiikkia puhuvaa asiantuntijaa palvelevat erilaisten ja eri kokoisten yritysten musiikin käytön tarpeita aina musiikin käytön aloittamisesta sen monipuoliseen kehittämiseen. Koska musiikki kuuluu ihmiseltä ihmiselle.

Tutustu musiikkilupiin

Lue asiakkaidemme kokemuksia

Liittyvät artikkelit

Pikkujoulukausi on käynnissä – muista nämä kolme tärkeää asiaa musiikin osalta!

Onko teillä jo pidetty pikkujoulut, vai onko lysti vasta luvassa? Koostimme kolme tärkeää tärppiä pikkujoulujen musiikin ja musiikkilupien suhteen.

Musiikki luo tunnelman, joka näkyy myös myynnissä

Kun asiakas astuu sisään liikkeeseen, kahvilaan tai vaikkapa kauneushoitolaan, hän ei koe pelkkää tilaa, vaan hän kokee myös sen tunnelman.…

AV Music –pilottijakso päättyy – palvelu siirtyy osaksi musiikin lupapalveluita

Teosto ja Gramex käynnistivät kaksi vuotta sitten tuotantoyhtiöille suunnatun AV Music –pilotin, jonka tavoitteena oli helpottaa musiikinkäyttöä av-tuotannoissa. Pilotti päättyy…

Kuinka usein taustamusiikki kannattaa päivittää?

Väsyttävä soittolista voi heikentää tunnelmaa – vaihtelevuus pitää sekä asiakkaat että henkilöstön virkeinä. Tuntuuko joskus, että työpäivä etenee samassa rytmissä…