ihmiset nauttivat ravintolassa musiikista

Näin rakennat ravintolaan erilaisia äänivyöhykkeitä

ihmiset nauttivat ravintolassa musiikista
Ravintoloissa taustamusiikki on ollut aina osa ravintolan äänimaisemaa, ja sitä on suunniteltu erityisesti asiakkaita sekä heidän viihtyvyyttään ajatellen. Mutta musiikkia kuuntelevat myös ravintolassa pitkää päivää tekevät työntekijät. Vai kuulevatko?

Kokit ja muut ravintolatyöntekijät aloittavat työpäivänsä kauan ennen asiakkaiden saapumista, joten valmisteluja ja aamurutiineja rytmittämään sopii energinen taustamusiikki – tai mitä työntekijät itse haluavat!

Jos keittiö on erillään ravintolasalista, on oikea taustamusiikki mahdollista valita molempiin tiloihin. Näin ravintolasalissa asiakkaat saavat syödä hitaan ja rennon musiikin tahtiin, mutta keittiössä pidetään hyvä energia yllä nopeatempoisella musiikilla.

Erilaiset äänivyöhykkeet ravintolassa

Ravintolan ulkopuolella ja sisäänkäynnillä

Iloisen ja kutsuvan musiikin soittaminen ravintolan ulkopuolella antaa asiakkaalle merkin, että ravintola on auki ja kehottaa astumaan peremmälle. Ravintolan sisäpuolella puolestaan musiikki voikin olla rauhallista ja sulkea mielestä pois kiireen ja ulkoa kantautuvat äänet. Jos ravintolassa on pöytiin ohjaus tai aula, sopii pehmeä lounge musiikki teemaan. Mikäli ravintolassa on itsepalvelukassat, joista ruoka tilataan, on nopeatempoinen musiikki hyvä tapa nopeuttaa tilauksen tekemistä.

Ravintolasali – räätälöi taustamusiikki vuorokaudenajan mukaan

Aamulla pehmeää poppia, lounaalla rentoa jazzia, illalla suomalaisia klassikoita. Tärkeintä on tunnistaa kohderyhmät ja räätälöidä musiikki heidän mieltymyksiensä mukaan.

Keittiö ja henkilökunnan tilat

Tiedätkö, kuka on työntekijöidesi lempiartisti? Oikea ihminen! Hissimusiikki ei välttämättä sovi henkilökunnan tiloihin tai tarjoa työn suorittamiseen tarvittavaa motivaatiota ja energiaa. Anna työntekijöille mahdollisuus itse päättää, millainen musiikki tiloissa soi saatat yllättyä vastaanotosta.

WC ja käytävät – hyvä tapa erottua

Mikä olisikaan parempi puheenaihe kuin palatessa pöytään sanoa: ”Ette arvaa, mitä musiikkia vessassa soi.” Kun musiikin mahdollisuuksia alkaa miettimään, vain taivas on rajana. WC-tiloissa voi soida esimerkiksi rauhoittava akustinen musiikki tai Taylor Swiftin “Shake it Off”.

Tarvitsetko apua äänibrändin luomisessa?

Haluaisitko hyödyntää äänivyöhykkeitä tai erilaisia musiikkigenrejä, mutta et tiedä mistä aloittaa? Mikäli kaipaat vinkkejä brändisi mukaiseen musiikinkäyttöön ja asiakaskokemuksen rakentamiseen musiikin avulla, voit olla yhteydessä musiikinkäytön ammattilaisiin.

Ota yhteyttä

Liittyvät artikkelit

Taustamusiikki tekee Huili-liikenneasemista virkistäviä hengähdyspaikkoja

Äänimaiseman suunnittelussa kantavana ajatuksena oli erottaa tauko muusta ajasta ja luoda tila, joka tarjoaa matkantekijälle pienen hengähdyshetken keskellä matkaa.

Soivat kuljetusrobotit ilahduttavat S-ryhmän ruoan verkkokaupan asiakkaita 

Tärkeintä kuljetusrobottien musiikkivalinnoissa on tunnistettavuus ja rakastettavuus, sanoo Content Designerina S-kaupat-palvelulle työskentelevä Eeva Kallas.

50. juhlavuottaan viettävä ravintola Blue Peter tietää, mikä saa ihmiset tulemaan uudestaan

Ravintola Blue Peter on Helsingin Lauttasaaressa sijaitseva olohuone, joka on nähnyt vastoinkäymisiä, mutta palannut aina takaisin.

Musiikki on Kuntokeskus Liikulle kilpailuetu

Kuntokeskus Liikussa musiikki näkyy ja tuntuu: se elää salin sykkeen mukana, vaihtuu päivän rytmin ja treenaajien mukaan ja luo fiiliksen,…